Pekka Ryhänen

Olen viime päivinä lueskellut vasta julkaistua Helena Simonsin Simo Kivirannasta tekemää Katkelmia -kirjaa. Kirja on kirjoitettu haastattelujen pohjalta Simon elämästä. Siellä on monta mehukasta juttua, mutta poimin tässä yhden seikan esille, mikä oli  kenties alkusoitto nykyiselle kehitykselle (pitkä sitaatti viestin lopussa).

Ensiksi on virkakysymys siirretty erilliseksi asiaksi, jotta saadaan  kirkossa 'työrauha'. Näin ei käynyt ja Simo Kiviranta oli aivan oikeassa siinä, sillä hän oli nähnyt sen jo Ruotsin kirkon esimerkistä. On huomattavaa, että alla olevassa pätkässä entinen Mikkelin piispa Kalevi Toiviainen valittelee maailman aiheuttamasta  kovasta paineesta. Tuo paine oli tuolloin varmasti heikompi, kuin mitä  se nyt on. Jokainen luovutus tekee tulevaisuudesta yhä vaikeampaa.

Nyt olemme toisessa vaiheessa, jossa ilmeisesti tuo 'työrauha' on  ulottunut käsittämään koko seksuaalietiikkaa ja siihen liittyviä  kysymyksiä. Antavatko piispat tietoisesti siitä periksi, jotta he  saisivat maailmalta 'työrauhan' klassisen uskon ylläpitämiseen? Kysymys ei ole ehkä edes pyrkimyksestä klassisen kristinuskon säilyttämisestä, vaan epätoivosta yrittää pitää yllä suhdetta valtion ja kirkon välillä. Ilmeisesti 'kansankirkko' -status on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä. Jopa kirkon opin kustannuksella.

Myöhemmin kirjassa valoitetaan Ilkko 2 -seminaarin taustoja ja Tuomo  Mannermaan takinkääntöä, jossa Eeva Martikainen esittelee hänen  avustamanaan kahden korin teologiaa, jonka avulla saadaan teologinen  metodi, jonka avulla saadan perustelut virkateologian muuttamiselle.

Alla sitaatti, laitoin itse kappalejakoja lukemisen helpottamiseksi.

Simo Kiviranta kuului vuodesta 1974 Kirkon ulkomaanasiain toimikunnan teologisten asiain valiokuntaan. Teologisten asiain valiokunnan kokoonpano vaihtui vähän väliä, mutta Simo Kiviranta valittiin siihen aina uudelleen ja uudelleen. "Jossain vaiheessa jopa Eero Huovinen - meillä oli silloin aika paljon yhteistä - ajoi mut sinne ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että [...] valiokunnassa kuuluisi myös [...] tunnustuskirkollisen, niin sanotusti opposition [...] ääni." Muodollisesti Simo Kiviranta oli teologisten asiain valiokunnassa evankelisen liikkeen edustajana. Tosiasiassa hän edusti tunnustuskirkollista näkökantaa ja sai puhua kokouksissa täysin vapaasti. Kalevi Toiviainen oli myös valiokunnan jäsen, joka edusti kirkon perinteistä kantaa virkakysymyksessä. Eräs valiokunnan kokous kesti huomattavan pitkään. Toiviainen oli vaarassa myöhästyä junasta. Kokouksessa oli vielä joitakin käsiteltäviä asioita, joten Simo Kiviranta tarjoutui kyyditsemään Toiviaisen rautatieasemalle kokouksen päätyttyä. Kalevi Toiviainen oli ollut Kirkon koulutuskeskuksen johtaja. Myöhemmin hänet oli valittu Mikkelin hiippakunnan piispaksi. Kiviranta oli ollut ajamassa Toiviaisen piispuutta, sillä hän oli uskonut tämän edustavan kirkon perinteistä kantaa virkakysymyksessä. Kokous päättyi.

Autoon päästyään Toiviainen sanoi Kivirannalle: "Haluaisin mainita näin henkilökohtaisesti yhden seikan. Me elämme nyt semmoisessa kulttuurissa, että kristillinen usko on aikamoisen paineen alla, mutta.paine kohdistuu nyt erityisen lujaa tähän virkakysymykseen." Toiviaisella ja Kivirannalla oli ollut yhteisymmärrys siitä, että klassisen kristinuskon säilyttäminen kirkossa kaikkein vahvin ase, joka tekee kirkon uskottavaksi ja todelliseksi sekä ekumeenisesti hedelmälliseksi'. "Meillä oli hyvät keskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa, esimerkiksi." Nyt Toiviainen kuitenkin jatkoi: "Eikö sovita, että pidetään kiinni kaikessa muussa lujasti ja jopa jyrkästi klassisesta kristinuskosta ja kirkon opista sekä vanhan kirkon tunnustuksesta, luterilaisesta tunnustuksesta ja Raamattu-uskosta, mutta tässä virkakysymyksessä kulttuurin paine on niin kova, että tämä täytyy meidän ikään kuin rengastaa erilleen ja antaa siinä periksi. Silloin me saamme työrauhan, eikä meitä jatkuvasti pommiteta tällä asialla. Niin me saamme tämän kristinuskon muun vahvan aineksen paremmin perille. Olen tullut siihen tulokseen, että meidän on pakko antaa tässä periksi."

Kiviranta vastasi Toiviaiselle muistavansa hyvin Ruotsin kirkossa käydyn keskustelun samansuuntaiseksi. Ruotsissa eräät piispat olivat ehdottaneet virkakysymyksen eriyttämistä kirkon muusta opista saadakseen työrauhan. Bo Giertz oli verrannut ehdotusta kylpyyn: amme on täynnä lämmintä vettä, ja veden uskotaan pysyvän ammeessa, vaikka pohjasta avattaisiin tulppa. "Pidetään vain kylpyamme täynnä ja ollaan siinä ja siinä on hyvä ja lämmin olo, mutta on yksi pakko: [tulppa] on aina [oltava] pohjasta auki. Vähitellen kylpyamme kuitenkin tyhjenee kokonaan, ja me huomaamme olevamme kylmissämme tyhjässä ammeessa." Toiviainen totesi kuulleensa vertauksen, mutta painotti Kivirannalle: "Me emme menettele näin, vaan todella pidämme muut voimassa ja saamme työrauhan." Piispa korosti sanaa 'työrauha' aivan erityisen painokkaasti.

Simo Kiviranta puolestaan totesi, ettei Ruotsin kirkossa milloinkaan syntynyt työrauhaa. Virkakysymystä seuraisi jokin toinen kysymys. Ruotsissa oli esimerkiksi homoseksuaalisuus jo nostettu esille. Simo Kiviranta epäili homoseksuaalisuuskysymyksen seuraavan virkakysymystä myös Suomessa. Aihe oli ollut niin sanotusti 'tapetilla', vaikka ei vielä samassa määrin esillä kuin viime vuosina. Mietinnön julkistamista seuraavissa palavereissa oli Simo Kiviranta esittänyt saman ajatuksen: "Silloin [turkulainen lehtori] Sisko Raitis räjähti ja sanoi, että etkö kerta kaikkiaan jo ihan häpeä. että sä vertaat siis naispappeutta homoihin?" Kivirannan ajatus kuitenkin oli se, että eri kysymykset tulisivat kirkkoa vastaan, ja kyseessä oli ikään kuin esityslista, ei naispappeuden rinnastaminen homoseksuaalisuuteen: "Totta kai ne ovat ihan eri asioita mutta näin ainakin Ruotsissa on ilmeisesti käymässä."

Ps. On huomiotavaa, että Sisko Raitis on tätä nykyä allekirjoittanut Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelman. Siinä ei sanota suoraan, että liike kannattaa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamista kirkossa, mutta liikkeen muusta toiminnasta nämä tavoitteet ovat käyneet varsin selväksi.